torstai 27. maaliskuuta 2014

HAASTE!: Hopeanuoli animen soundtrack uusiksi!

Viimeisin haasteeni sai kivasti kannatusta ja sen teki useampi blogi, mikä tietysti lisäsi innostustani alkaa kehitellä uutta haastetta, olkoot sen aika siis jälleen! Kyseessä on tällä kertaa musiikkiaiheinen haaste, johon haastan kaikki gingabloggaajat! Tarkoituksena on siis keksiä Hopeanuoli animeen uusi soundtrack alla oleviin kohtiin. Idea tähän lähti tyystin joskus vuosia sitten irc-galleriassa pyörineestä haasteesta, jossa piti kertoa elämänsä eri kappaleiden mukaan.. Myöskin lapsena tuli monesti leikin aikana kuunneltua tiettyjä bändejä ja kuviteltua tiettyjä kappaleita soimaan tietyn kohtauksen taustalla. Haaste on tarkoitettu kaikille Hopeanuolesta pitäville ja sen voi tehdä kuka tahansa, kuka sarjasta pitää. Gingablogi ei siis ole välttämätön, vaan haasteen voi kopioida ja lisätä vaikka Facebookkiin, foorumille, nettisivuille tai jonkun kuvagallerian "muistiinpanoihin". 

Haasteen pohjalla toimii vuosia sitten irc-galleriassa pyörinyt "Elämäsi artistin mukaan" haaste, jossa piti täydentää erilaisiin kohtiin valitsemansa artistin kappale ilman perusteluja. Nyt aihe on viety gingamaisemmalle tasolle ja muokkasin haasteen juuri Hopeanuoleen sopivaksi - eli minulle voi sitten laitella niitä creditsejä, kukkalähetyksiä ja kunnianosoituksia *antaa aplodit itselleen*.. Vitsi vitsi, ei todellakaan tarvitse :D


OHJEET:

1. Käytä ainoastaan yhtä artistia/bändiä. Myös jonkin toisen elokuvan musiikki käy, jos et keksi artistia, jolla on useampi kappale. Tätä valintaa ei tarvitse perustella. Kerro myös genre, jota valitsemasi artisti soittaa (metalli, rock, elokuvamusiikki, klassinen, hip hop, pop..)
2. Valitse kappaleet eri kohtauksiin. Kappaleen ei tarvitse kirjaimellisesti kertoa taistelusta, koirista tai karhunmetsästyksestä, vaan voit käyttää mielikuvitustasi tai huumoriasi! Kappale voi olla myös instrumentaali eli siinä ei ole pakko olla laulua.
3. Perustele valitsemasi kappale lyhyesti (tai pidemmästi jos haluat). Esimerkiksi voit hieman kertoa, miten kohtauksen näet silmissäsi/päässäsi tai miten kohtaus voisi mielestäsi mennä. Kohtauksen ei tarvitse olla tismalleen samanlainen kuin animessa. Halutessasi voit kopioida kappaleiden sanoituksia perusteluihisi havainnollistamiseksi. Voit myös linkittää kappaleen itsessään, jotta lukija voi sen halutessaan kuunnella.
4. Samaa kappaletta saa käyttää max 2 kohtaan. Mikäli valitset saman kappaleen kahteen kertaan, perustele se. 
5. Haasta valitsemasi henkilö/t. Haastetta ei ole pakko heittää eteenpäin, jos ei halua. Haasteen voi antaa kenelle tahansa Hopeanuolifanille.
6. Mikäli päätät haasteen tehdä, linkkaa se haasteen antajalle. Haasteen saanut voi käyttää samaa artistia kuin haasteen antanut, jos niin tahtoo.
7. Haastetta saa jakaa eteenpäin muokattuna omanlaisekseen, jos haluaa. Ohjeita ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Alkuperäisidea on kuitenkin minun eli Satanican.

HAASTE:

Hopeanuoli animen soundtrack uusiksi!

Artisti:
Genre:

Alkutunnari:
Hopeanuolen syntymä:
Rikin ja Akakabuton välinen taistelu:
Hopeanuolen kuolutus:
Hopeanuoli saa arvet (taistelu karhuemon kanssa):
Fujin hyvästely:
Hopeanuoli tunnistaa Rikin isäkseen:
Hopeanuoli liittyy Suuren Johtajan laumaan:
Taistelu tiikeriveljesten ja Mossin kanssa:
Igat & Kogat:
Benizakura:
Benin ja Crossin hyvästit:
Suuren Taistelun alku:
Voitto!/Loppumusiikki:



Ja tähän alle heitän näin esimerkillisesti taas oman versioni haasteesta, josta voi halutessaan ottaa mallia. Haastetta ei ole pakko tehdä tismalleen samalla tavalla kuin minä, vaan voit käyttää luovuuttasi miten haluat.

Artisti: Nightwish
Genre: Metalli

Alkutunnari: Dark Chest Of Wonders
Dark Chest of Wonders on ollut lapsesta saakka sellainen "tarinan aloitus" kappale. Kuvittelin lapsena ja itse asiassa vieläkin tämän hieman samantyyliseksi kuin Hopeanuolen tunnarin alkuperäinen musiikki. Yksinkertaisesti tämä on sen verran iloinen kappale omasta mielestäni, että se sopii hyvin tunnariksi. Koska kappale on hyvin vauhdikas, se sopii alkumusiikiksi hyvin.

"Once there was a child's dream
One night the clock struck twelve
The window open wide
Once there was a child's heart
The age I learned to fly
And took a step outside"

Hopeanuolen syntymä: Bless The Child
Nimensä mukaisesti lasta siunattakoon! Tähän oli tosi vaikea keksiä mitään kappaletta, mutta luulisin Bless The Childin olevan ihan sopiva valinta. Hopeanuoli syntyy ja sen kohtalo on olla peloton karhukoira.

Rikin ja Akakabuton välinen taistelu: Planet Hell
Siinä missä Dark Chest of Wondersin kuvittelen aina aloitus kappaleena tarinoille, on Planet Hell erinomainen taistelukappale. Se on raju, synkkä ja jollakin tapaa hyvin voisin kuvitella Rikin laulamaan kappaleeseen.

Hopeanuolen koulutus: The Pharaoh Sails To Orion
Tähän kohtaan oli tosi hankala keksiä kappaletta. Jollain tapaa tämän kappaleen tunnelma ja musiikki sopii hyvin tilanteeseen. Kappaleessa kuitenkin on ns. vuoropuhelu, joka sopisi mielestäni ihan hyvin Hopeanuolen koulutukseen, jossa koira raukka joutuu näyttämään kykynsä ankaralle Goheille.

Hopeanuoli saa arvet (taistelu karhuemon kanssa): Wishmaster
Wishmasterista ei vauhtia puutu ja niinpä sekin on helppo lätkäistä taistelukappaleeseen.

Fujin hyvästely: Turn Loose The Mermaids
Kappale kertoo alunperin kirjoittajansa isoisän kuolemasta, mutta mielestäni tämä soveltuu hyvin myös hyvästeiksi. Kappaleessa muistellaan yhteisiä hetkiä, mikä mielestäni sopii hyvin Hopeanuolelle, joka muistelee äitiään.

Hopeanuoli tunnistaa Rikin isäkseen: Ever Dream
Ever Dream on kunnon haaveilu biisi, tosin se kertonee oikeasti rakkaudesta. Tässä tapauksessa kuitenkin Gin haaveilee isästään, tai pikemminkin pohtii, onko Suuri Johtaja hänen kuolleeksi luultu isänsä vai ei. Kappale kuvastaa mielestäni omalta osaltaan hyvin Hopeanuolen ajatuksia - kumpa hän joskus saisi tietää totuuden isästään ja onko hän ylipäätään elossa.

Hopeanuoli liittyy Suuren Johtajan laumaan: Over the Hills and far away
Over the Hills on ehdoton "juoksumusiikki". Se on iloinen ja täynnä voimaa. Näen sieluni silmin kappaleen alkavan soida kohdassa, jossa Riki kuuluttaa eri joukkueet matkaan eri ilmansuuntiin.

Taistelu tiikeriveljesten ja Mossin kanssa: 7 Days to The Wolves
Jälleen hieman dramatiikkaa. Kappale sopii hyvin mielestäni tähän osaan siksi, että siinä on aistittavissa samankaltaista turhautuneisuutta kuin Moss tuntee luullessaan Jaguarin olevan kuollut. Samoin kappale sopii hyvin kohtaan, jossa Ben joutuu tiikeriveljesten hampaiden kohteeksi ja Gin syöksyy Crossin kanssa tämän apuun.

Igat & Kogat: The Kinslayer
Tätä kappaletta kuunnellessa mieleeni tulee aina kohtaus, jossa Gin ja Kurojaki taistelevat keskenään. Kappaleessa käydään parissa kohtaa eräänlainen vuoropuhelu mies- ja naisäänen välillä, jossa vastapuoli vähättelee toista, mikä mielestäni sopii erinomaisesti Kurojakille, joka vähättelee Giniä sen nuoren iän takia.

"Your praying is in vain It`ll all be over soon"
"Father help me, save me a place by your side!"
"There is no god, Our creed is but for ourselves"

"Not a hero unless you die Our species eat the wounded ones"

"Drunk with the blood of your victims
I do feel your pity-wanting pain,
Lust for fame, a deadly game"

"Run away with your impeccable kin!"

"- Good wombs hath borne bad sons..."



Benizakura: 10th man down
Tämä kappale sopisi mainiosti myös Kurojakille, mutta taivuin tässä kohtaa Benizakuran puoleen. Kappale kertoo taistelijasta, joka ei halua luovuttaa. Siinä kerrotaan, montako on tapettu. Benizakura on luotu taistelukoiraksi ja tämä kappale on melkeinpä pyhitetty hänelle. Mikäli olen ymmärtänyt kappaleen oikein, se kertoo myös kuolemasta, joten mikäs sen parempaa.

"Cut me free, Bleed with me, Oh no
One by one, We will fall, down down
Pull the plug, End the pain, Run'n fight for life
Hold on tight, this aint my fight "



Benin ja Crossin hyvästit: Slow Love Slow
Rauhallinen kappale herkkään kohtaukseen. Se kertoo eroamisesta, mikä sopii mielestäni hyvin kohtaukseen, jossa Ben ja Cross hyvästelevät toisensa ennen suuren taistelun alkua.

Suuren Taistelun alku: End of All Hope
Kaiken toivon loppu. Taistelu Akakabutoa vastaan tuntuu vaikealta, eikä hirviökarhu ole kuolla millään. Edes Rikin ja Ginin yhteisisku ei tehoa. Osa sotureista perääntyy ja pelkää, mutta Ginin ulvonta tuo koiriin rohkeuden takaisin. End of all hope kuvaa mielestäni hyvin suurta taistelua, jossa koirat lähtevät hyökkäykseen vuorilinnassa olevien karhujen kimppuun Akakabuton katsellessa veritaistelua voitonriemuisena. Koiria kuolee, jää kivien alle, mutta se ei oulaisia lannista, vaan pikemminkin lisää niiden taistelutahtoa ja voitonhimoa. End of all hope on dramaattinen kappale, joka sopii mielestäni tähän kohtaukseen kuin nakutettu.

Voitto!/Loppumusiikki: Last Ride Of The Day
Kappale on iloinen ja vauhdikas, kuin vuoristorata. Iloisuutensa vuoksi se sopii hyvin loppumusiikiksi suuren taistelun lopuksi.


Sitten ei muuta kuin haastetta toteuttelemaan. Mikäli päätät haasteen tehdä, olisi kiva, jos linkittäisit sen tänne blogiini, jotta minä ja muut kiinnostuneet pääsevät lueskelemaan eri ihmisten valintoja ja näkemyksiä!

Ja jotta haaste ei olisi liian vaikea sellaisille, jotka eivät kovin suuria musiikkifanaatikkoja ole, annan luvan myös siihen, että yhden artistin sijaan voi käyttää useampaakin, jos kokee, ettei yhden artistin käyttäminen onnistu noin moneen kohtaan. Pääasiallisesti haaste on kuitenkin tarkoitettu toteutettavaksi yhdellä artistilla, mutta koska haasteet elävät koko ajan, ei mikään estä tekemästä sitä toisella tavalla :)

16 kommenttia:

  1. ÄÄÄÄ NAITVISSS! :D high five dude! ;3

    VastaaPoista
  2. Tein joku viikko sitten videon, johon olin liittänyt pokémon soundtrackeja Hopeanuoli animesarjan kohtauksiin. Otan tämän haasteen vastaan & rupean tekemään haasteen jo illalla! Tämä oli todella hyvä haaste aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos aiot haasteen tehdä :) linkitäthän sen sitten tänne, niin pääsen lukemaan :)

      Poista
    2. Tottakai! Luulen saavani sunnuntai iltaan mennessä valmiiksi :)

      Poista
    3. Hienoa, jään odottelemaan :)

      Poista
    4. http://rokunoful-ginga.blogspot.fi/
      Haaste valmiina! Kiitos vielä kerran!

      Poista
    5. Hienoa! Käyn sen heti lukaisemassa :)

      Poista
  3. http://suolakuupielessa.blogspot.fi/2014/03/haastevastaus-hopeanuoli-animen.html pakkohan tämä oli tehdä

    VastaaPoista
  4. http://hopeatiikeri.blogspot.fi/2014/03/haaste-gng-soundtrack-uusiksi.html

    Ylläripylläri~

    VastaaPoista
  5. http://hopeahammasblogi.blogspot.fi/2014/04/haaste-gng-soundtrack-uusiksi.html

    Nyt olen minäkin tehnyt omani!

    VastaaPoista
  6. hienoja musavalintoja.sopivat vallan mainiosti noihin kohtiin. voisin ehkä minäkin kokeilla vaikka jotain animemusaa gingaan.hyvä postaus.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)