tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tarina Akamesta

Apuaah! Kädet tärisee ihan vimmatusti tätä kirjoittaessani, nimittäin luin hetki ennen tekstin aloittamista uutisen, jossa kerrotaan Takahashin aloittavan uutta sarjaa, jonka nimeksi tulee Ginga Densetsu Akame. Akame ei ole kuka tahansa, vaan juurikin se ehta aito Akame! Lue hehkuttamisen arvoinen juttu täältä!


Nyt onkin sitten aika spekuloida, mitä tuleva sarja voisi sisältää. Huomatkaa, että uutisessa puhutaan nimenomaan sarjasta, ei extrasta. Tarinasta on odotettavissa siis toivon mukaan pidempää sarjaa ja Anime-lehden julkaisemassa teaser-kuvassa nuoren Akamen lisäksi taustalla näkyy nuori Kurojaki ja muita kogia. Saammeko viimeinkin kertomuksen igojen ja kogien menneisyydestä? Uutinen ei ikävä kyllä kerro kovinkaan paljoa siitä, millainen tarina on kyseessä.

Sarjan nimi sen sijaan on omaan korvaani vähän kummallinen. Joku sanoikin jossain hyvin, että Akame ei karhukoirasukuun kuulu, joten se ei periaatteessa ansaitse "GD" -etuliitettä itselleen. Sen sijaan tarina tarvitsee kuitenkin mielestäni ginga -etuliitteen, jotta tiedetään, että kyseessä on nimenomaan gingasta tuttu Akame, eikä mikään uusi hahmo (Akame nimisiä koiriahan Takahashin sarjoissa on esiintynytkin jo pari). Sen sijaan en osaa kyllä sanoa, millainen nimitys tarinalle olisi omasta mielestäni passeli, koska itse tarinasta ei vielä tiedetä mitään. Miltä kuulostaisi " Igan ninja: Akame"?

Teaser- kuvan perusteella on takuu varmaa, että tarinassa tullaan näkemään kogia sekä lempihahmoni Kurojaki. Toivon mukaan hahmo on mahdollisimman suuressa osassa tarinaa, olisi hirveä pettymys, jos se jäisi liikaa taka-alalle. Spekuloin myös sitä, ovatko Kurojaki ja Akame alusta saakka vihollisia vai ovatko ne salaa aluksi ystäviä, kunnes ne tullaan erottamaan toisistaan. Kysymyksiä herää myös sen suhteen, nähdäänkö tarinassa kaksikon vanhempia? Toivoisin ne ehdottomasti mukaan sarjaan, oli niillä sitten pieni tai suuri osa.

Piirtotyyli sen sijaan huolestuttaa. Se yksinkertaistuu koko ajan ja pallopääsöpöliinit tuntuvat olevan hyvin paljolti esillä Takahashin tyylissä nykyisin. Vaikka teaser -kuva saakin kädet vapisemaan ja innostuksen kattoon, täytyy silti todeta, että olen vähän pettynyt, ettei kuva ole kovinkaan miellyttävä loppujen lopuksi. Toki, voihan olla niinkin, että itse tarina onkin sitten huolitellumpi ja yksityiskohtaisempi, mutta nähtäväksi jää. Onhan tuo pallopää Akame suloinen, mutta ikävä kyllä Takahashin nykyinen tapa piirtää ei enää nostata karvoja pystyyn samalla tavalla kuin ennen - saatika herätä varsinaista "Wow" -fiilistä.

Tarinan alussa voisi minusta hyvin olla pieni kertaus vaikkapa kohtauksesta, jossa Kurojaki heittäytyy tuleen ja Akame voisi alkaa siitä sitten muistelemaan lapsuuttaan. Hienoa olisi myös nähdä kohtaukset, jossa Akame tapaa Benin ja vie pentunsa ihmisten hoteisiin, jotta niiden ei tarvitse olla mukana taisteluissa. Sen sijaan olen skeptinen sen suhteen, että venyykö tarina liian pitkäksi. Koska GDW ja Orion ovat venähtäneet jo aivan liian pitkiksi, olen hieman huolissani siitä, miten Akame -sarjan käy. Itse toivoisin sarjasta korkeintaan pari pokkarillista tarinaa ja täytyy myöntää, että Shin Gaiden tarina olisi riittänyt yhtä hyvin. Ei kuitenkaan saa valittaa, sillä tämä on mahtava juttu :)

Täytyy muuten sanoa, että minusta on tosi kekseliästä ja huomaavaista Takahashilta omistaa vähän pidempiä tarinoita myös sivuhahmoille ja ajattelee fanejakin, mutta hän ei ole mielestäni mennyt turhan fanservicen puolelle toistaiseksi. Moni on sarjasta ollut todella innoissaan, joten se saa varmasti paljon seuraajia.


Olen tästä uutisesta kyllä niin innoissani, etten edes uskalla alkaa arvailemaan sen enempiä! Toivottavasti siitä saataisiin pian lisää tietoa! Ei tarvitse varmaan edes sanoa, mutta toivon todella, että sarja suomennettaisiin jonain päivänä!

11 kommenttia:

  1. Niin, sarjan nimi on Ginga Densetsu Akame, Weed-osaa nimessä ei ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on selvää, ettei nimessä ole Weediä. Pointti oli lähinnä se, että miksi nimessä on Ginga Densetsu, kun kyseinen alku on lähinnä vain karhukoirasuvun koirista kertovien tarinoiden alussa.

      Itse olisin halunnut nimeksi esimerkiksi "Ginga Densetsu Shin Gaiden: Akame" tai "Ginga Densetsu Shin Gaiden: Shinobikoirat", jos tarina siis kertoisi ninjakoirista tasapuolisesti. Pahoin kuitenkin pelkään, että tässä keskitytään vain lähinnä Akameen ja igoihin, kogat varmaan sivuutetaan taas aikalailla.
      Myös pelkkä "Ginga: Shinobisuvut" tai vastaava, jossa olisi mainittu Ginga.

      Poista
    2. Oho, tuolla alussa oken laittanut Weedin perään :D menee nimien kanssa sekaisin, kun niitä on niin monta samannimistä.

      Poista
  2. Olen yhtä innoissani, luettuani tekstisi ja sitten vielä sen
    animen uutis jutun! ^^ Mukavaa kun Akamekin saa seikkailla omassa
    sarjassa :3

    VastaaPoista
  3. Pienenä huomiona tykkään paljon tuosta fontista joka on tuossa Legend of Silver Fang Akame -enkkutekstissä. Ja shuriken Akamen nimen kanjien välissä :'D

    VastaaPoista
  4. Etkö voisi muokata pois tuota Weediä sarjan nimestä, kun se ei siihen kuulu? Se on Ginga Densetsu Akame, ei Ginga Densetsu Weed: Akame. Sarja on Gingaan liittyvä tarina, ei mikään Weediin liittyvä (toisin kuin Orion).

    Itse otin tämän uutisen hyvin tyynesti. Onhan ihan hienoa, että Akame saa oman sarjansa, mutta...Akame on vain niin tylsä hahmo. Se on niin ylväs, tyyni ja täydellinen. Sen persoonassa ei ole oikein mitään särmää, mistä saisi mitään hienoa aikaiseksi, ellei sitten nuorena Akame ollut oikea rämäpää, mikä tuntuu hyvin epätodennäköiseltä. Toisaalta shinobeista saa aikaan hyvää materiaalia jos jaksaa vähänkään panostaa, ja Kougat on aina plussaa (ne ovat jo ulkonäöllisesti paljon jännempiä kuin Igat: punkkarit hei!). Takahashin ratkaisun tehdä sarja Akamesta on ymmärrettä, kun miettii miten paljon potentiaalia on shinobeissa ja niiden välisissä taisteluissa/taustatarinassa.
    Mitään materiaalia tuskin saamme itse sarjasta ennen kuin se tulee ulos pokkarina, sen verran hidasta on meijän Ginga-kulttuurimme, esim. joitain lempimangojani seuratessa skanlaatiot lehdissä ilmestyneissä luvuista on netissä jo kuukausia ennen pokkareita. Suomalaiset on suurta Ginga-fanikansaa, mutta me odottelemme vain peukaloita pyöritellen että joku sattuu ostamaan pokkarin sitten kuin se tulee...eikö kukaan japanissa oleva voi tarjota meille kuvia itse sarjasta, ettei tarvitse odottaa?

    ~Yamashita

    VastaaPoista
  5. anteeks ettei liity aiheeseen, mut en oo faces ni en voi siel kysyy XD
    nini myydäänks prismas tai cittaris weed mangoja?

    VastaaPoista
  6. tiedätkö missä tätä akame sarjaa aletaa myymään ?:) tai siis mihin kauppoihin niitä numeroita ilmestyy ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän ei ole vielä suomennettu ja se on japanissakin aivan alussa.. Mutta tulevaisuudessa uskon, että ainakin Urumi ottaa valikoimiinsa (99% varmuydella)

      Poista
  7. Täältä löytyi jo muuatama kuva sarjasta -> http://littlecaracal.tumblr.com/post/88025603899 , myös Gingasite.netissä juttua :3

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)