perjantai 8. elokuuta 2014

Ohjelmaa aikuiseen makuun

Gingapiireissä on alettu selvästi viime vuosina nostamaan esille yhtä tärkeää asiaa: Fanien yhteen saattamista. Coneissa ja miiteissä on helppo tutustua netissä tuttuihin kasvoihin paremmin ja näin luoda uusia ystävyyssuhteita. Lisäksi Suomen Hopeanuoli-fanit ry kehittelee aktiivisesti ginga-faneille erilaista ohjelmaa niin jäsenille kuin yhdistykseen kuulumattomillekin.


On olemassa kuitenkin yksi ongelma, joka puhututtaa erityisesti meitä aikuisia faneja. Ginga-aiheista ohjelmaa järjestetään todella paljon, mikä tietysti on hyvä asia, mutta hyvin usein ohjelma on suunnattu selkeästi nuorille faneille (siitä huolimatta, että tapahtuma on ilmoitettu kaikenikäisille). Olen huomannut (ja itsekin koen), että moni aikuinen kokee tietyntyyppiset tapahtumat "lapsellisiksi" ja näin ollen jättäytyykin tulemasta tapahtumiin ollenkaan. Totta kai nuoria faneja tuleekin pyrkiä innostamaan ja kannustamaan erilaisin keinoin ja tietystikin on enemmän kuin toivottua, ettei vanhat ja nuoret jakautuisi omiin leireihinsä, mutta mielestäni meihin aikuisiin ei ehkä ole niin paljoa panostettu - tai ainakin minä koen asian niin. Olen toki huomannut, että ohjelmaa on suunnattu myös vain aikuisillekin, mutta sitä on suhteessa hyvin vähän siihen verrattuna, mitä sitä on nuoremmille. Tietystikin kaikenikäisille suunnatussa ohjelmassa pointtina varmasti onkin yhdistää nuoria ja aikuisia keskenään, mikä tietysti mielestäni on todella hyvä asia, mutta siitä huolimatta kaipaisin aikuisille suunnattua toimintaa (ja tätä lausetta hoen varmaan sata kertaa tämän postauksen aikana). Vaikka Hopeanuoli-fanit ry onkin ehkä tällä hetkellä suurin ginga-aiheisten kohtaamisten järjestäjä, en syytä tästä "aikuisten syrjinnästä" heitä - myös muiden tahojen tulisi huomioida aikuiset fanit. Toisaalta taas, voihan sitä aina itsekin olla aktiivinen ja järjestää omalle ikäryhmälleen mieluista ohjelmaa ilman, että jokin isompi järjestö on siinä mukana, mutta näin julkisesti toivoisin yhdistyksen ja conien panostavan nimenomaan aikuisillekin suunnattuun ohjelmaan enemmän jatkossa. Uskon, että ison, tunnetun järjestön järjestämä ohjelma vetää puoleensa paremmin kuin yhden yksittäisen fanin.

Totta kai, ginga-faneista suurin osa on tällä hetkellä nuoria, alaikäisiä, joten ei ihmekään, että heille järjestetään erilaisia kilpailuja, askartelua ynnä muuta mukavaa toimintaa conien ja muiden tapahtumien oheen. Toki aikuisetkin ovat aina olleet tervetulleita kaikenikäisille suunnattuihin juttuihin, joissa on toisinaan ollutkin ihan ohjelmaa aikuiseen makuun (coneissa esim. paneelit yms. luennot aiheeseen liittyen), mutta itse toivoisin siltikin jotain "vain aikuisille". En tarkoita, ettenkö haluaisi tutustua nuoriin faneihin, mutta ainakin itse koen tarvitsevani nuoren seuran lisäksi myös oman ikäistäni seuraa.. Ymmärrätte varmaan pointtini?

Nyt kun tämän aiheen esille otin, minulla tietysti oletetaan olevan ideoita meidän aikuisten innostuksen nostattamiseen. Millaista ohjelmaa aikuiset sitten voisivat gingan saralta kaivata? Henkilökohtaisesti itse toivoisin jotain illan istujaisia (myös ilman alkoholia), joissa vaikka pidettäisiin gingaan liittyviä anime maratooneja, pelattaisiin esimerkiksi ginga-aiheista Aliasta tai jotain muuta vastaavaa. Monet lautapelihänt on hyvin muunneltavissa ginga-aiheisiksi. Sitten on tietysti Megazonessa hihhulointi, mikä ainakin itseäni kiinnosti, kun yhdistys sitä aikanaan järjesti. En tarkoita aikuisille suunnatulla ohjelmalla pelkästään alkoholilla lotraamiseen liittyvää tapahtumaa, vaan enemmänkin toimintaa aikuiseen makuun - mitä se nyt kenenkin mielestä sitten on.

Tietysti itse aikuisena voisin ottaa härkää sarvista ja tehdä jotain sen eteen, että aikuisetkin huomioitaisiin, mutta olen melko varma, että yhden ihmisen yrittäminen ei pelkästään riitä, vaan mukaan pitäisi saada useampi aikuinen suunnittelemaan ohjelmaa. Senpä takia kyselisinkin, että onko lukijoissa aikuisia, joita tämä samainen asia on mietityttänyt? Olisiko joukossa ketään, joka voisi ehkä mahdollisesti lähteä projektiin mukaan miettimään, millaista ohjelmaa voisi aikuisille suunnata? Pakkohan itse ei ole mitään järjestää, mutta esimerkiksi tämän blogin kautta isommat tahot voisivat saada hieman inspiraatiota tulevissa tapahtumissaan.

Muistutan vielä, ettei postaukseni tarkoitus ole syrjiä nuorempia faneja, vaan nostaa jalustalle meidät aikuisetkin välillä. Vastapainoksihan voisi hyvin järjestää tapahtumia "vain nuorille" :) Ideaehdotuksia voi aina lähettää esimerkiksi coneille tai yhdistykselle.

Millaista ohjelmaa aikuiset lukijat toivoisivat ginga-aiheisiin tapahtumiin? Mikä saisi sinut osallistumaan? 

14 kommenttia:

  1. Tämä on vaivannut minuakin. Itse olisin kiinnostunut osallistumaan aiheeseen liittyviin luentoihin, piirrustustuokiohin, näyttelyihin ja musiikkituokioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös. Tuo musiikkijuttu varsinkin voisi olla mieleen.

      Poista
  2. Kiitos, liityn tuonne mainitsemallesi foorumille. Ja totta, on aika hankalaa keksiä, mikä luokiteltaisiin vain aikuisille, kun kaikki kokee asiat vähän eri tavalla.

    VastaaPoista
  3. "Henkilökohtaisesti en jostain syystä koe, että esim. Ginga-maraton tai lautapelit olisivat jotain nimenomaan aikuisille suunnattua ohjelmaa - yhtälaillahan ne sopisivat kaikenikäisten miitteihin. Myös esimerkiksi ottamasi Megazonen kokisin ainakin itse yhtälailla nuorille sopivaksi..."

    Minä ymmärsin kyllä niin, että vaikka kyseiset jutut sopisivat nuorille niin Satanica tahtoisi omanikäistään seuraa ja olen kyllä samalla kannalla. Täytän ensi vuonna kahdeksantoista ja näkisin itseni pelaamassa Megazonea lähinnä omanikäisessäni porukassa enkä näiden 9-13-vuotiaiden kanssa. Nuorissa faneissa ei ole mitään vikaa, mutta aikuismaiseenkin makuun pitäisi olla tekemistä. On se erilaisempaa istua iltaa aikuisten kanssa kuin nuorten ja luulen, että moni vanhempikin lähtisi herkemmin tapahtumiin jos se tosiaan olisi vanhemmille suunnattua.

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä olisi kiva, jos olisi sellainen miitti, missä tuunattaisiin esim. paitoihin tai ostoskasseihin Ginga-aiheisia kuvia tai vaikka ommeltaisiin pehmoelukoita, (mutta sitten pitäisi saada jostain ompelukoneita... ja paljon pöytätilaa) ja osallistujat voisi tuoda itse erilaisia materiaaleja, mitä nyt keneltäkin sattuu löytymään ihan kaikkien käytettäväksi, jos itsellä ei ole juuri sille tietylle matskulle mitään käyttöä, niin joku muu voi tehdä siitä jotain. Samalla pystyisi hyvin keskustelemaan muiden kanssa erilaisista tekniikoista ja voisi pyytää muilta apua ja ideoita omiin projekteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ideoita. Ylipäätään jonkinlainen miitti voisi olla siisti. Ei tekemisen välttämättä tarvitsekaan liittyä gingaan. Huvipuistossa käyntikin voisi olla kivaa ajanvietettä myös aikuisille.

      Poista
    2. Jos tällainen käsityömiitti halutaan järjestää, niin Hopeanuoli-faniyhdistykseltä löytyy myös materiaaleja, mm. karvakankaita ja huovutusvälineitä, joita voidaan tuoda sinne. Tuommoinen miitti olisi varmasti aika mukava ja mielenkiintoinen. :)

      Poista
  5. Yuriko kertoikin hyvin pointtini. Omanikäinen seura on kuitenkin aina erilaisempaa, vaikken missään nimessä nuoria faneja halua syrjiä. Uskoisin, että nuoretkin haluavat loppupeleissä olla edes joskus "keskenään" ilman meitä pomottavia ja tylsiä aikuisia :D

    VastaaPoista
  6. Ihmiset ovat tässä suhteessa niin erilaisia. Itse koen aika monet oman ikäiseni (n. -88 syntyneet) yleensä aika rasittavaksi seuraksi ja huomaan tulevani paremmin toimeen sellaisten 15-90 -vuotiaiden kanssa, joihin on vähintään se 3-4 vuotta ikäeroa johonkin suuntaan.. Positiivisia poikkeuksiakin tietenkin on, esim. vanhat yläastekaverit.

    Ei sillä, Ginga-miiteissä osallistujat tuntuisivat yleensä olevan 16-22 ikävuoden paikkeilla, sitten meitä vanhoja guppeja (25-30v) on jonkin verran. Toki myös muutama 14 ja 15 -vuoden hujakoilla oleva pyörii, mutta sitä nuorempia näkee harvemmin miiteissä ja nämä nuoret ovat yleensä aika kypsiä ja/tai me vanhukset sen verta lapsellisia, että porukalla tuntuisi enimmäkseen kulkevan juttu aika samantasoisena ainakin minun makuuni. Toki tästäkin on mielipide-eroja ja on niitä rauhallisempia aikuisten omia miittejä aina välistä ja teinit sitten pärisevät omissa miiteissään. :D

    En tiedä, jos itse pitäisi mennä miittiin, jonne halutaan aikuismaista seuraa, pelkäisin ehkä, ovatko omat juttuni jotenkin liian lapsellisia sinne tms. vaikka ikää löytyy. No joo, eihän sitä täydy aikuistenkaan miiteissä olla välttämättä kuivaa ja vakavaa ja siinähän sitä sitten mukaudutaan, kun uudet kasvot tulevat tutuiksi jne.

    Minne päin Suomea ihmiset näitä aikuisten miittejä toivoisivat? Olisiko kellään intoa järjestää semmoista?
    Itsehän asun tätä nykyä Tampereella ja täällä on ainakin hyvät mahdollisuudet järjestää ohjelmaa + pystyn majoittamaan pitkämatkalaisia. :)

    VastaaPoista
  7. Minäkin tamperelainen, joten tänne suunnille toivoisin. Meitä on varmaan muitakin?

    VastaaPoista
  8. Mää lähinnä kaipaisin coneihin syvempiä aiheita Ginga-paneeleihin, ehkä vähän samantapaisia juttuja mitä juuri blogeissa toisinaan käsitellään. Muutamat paneelit missä olen käynyt ovat lähinnä olleet sarjan esittelyä, mistä ei sarjaan jo tutustunut saa paljoa irti.
    En itse miiteissä pyöri tai kuulu järjestöihin, mutta tuosta käsityöideasta tuli sellainen mieleen, että vuosittain kun järjestetään tätä 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtumaa jossa tarkoituksena on piirtää 24-sivuinen sarjis 24 tunnissa, niin siitä voisi räätälöidä Ginga-aiheisen: yön läpi kestävä miitti tms. jossa piirretään, tai miksei myös kirjoiteta, Ginga-fanisarjakuvia/-tarinoita. Niitä sitten voisi julkaista vaikka Hopeanuolifanien lehdessä, tai koota omaksi julkaisukseen jota voisi myydä coneissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "yön läpi kestävä miitti tms. jossa piirretään, tai miksei myös kirjoiteta, Ginga-fanisarjakuvia/-tarinoita. Niitä sitten voisi julkaista vaikka Hopeanuolifanien lehdessä, tai koota omaksi julkaisukseen jota voisi myydä coneissa."

      IHAN MAHTAVA IDEA! Tämä pitää ehdottomasti laittaa kehittelyyn! :)

      Poista
    2. Hoho, hienoa että kuulostaa käypäseltä :D

      Poista
  9. Tuo sarjismiitti olisi mahtava, varmasti osallistuisin vaikka olisi kuinka kaukana (mikäli vain rahaa on).

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)