perjantai 24. lokakuuta 2014

Vastenmieliset kohtaukset GNG:ssä

Ehdotettu postaus, johon nyt sitten päätin tarttua :)

Toisin kuin yleinen käsitys on, Ginga on kaikkea muuta kuin lastensarja. Erityisesti animen leikkaamattomassa versiossa (ja toki mangassakin) on kohtauksia, jotka saavat jopa meidät aikuisetkin voimaan pahoin ja ihon nousemaan kananlihalle. Oli kyseessä miten piirretty tahansa, on tietyissä kohtauksissa omat kauhistuttavat ja ehkä jokseenkin kyseenalaisetkin seikkansa.

Moni tutuntutuntuttuni usein toteaa, että ginga on siitä järkyttävä sarja, että veri lentää suuntaan jos toiseenkin - ja tottahan tuo on. Hahmoja ammutaan päähän niin, että aivot lentävät pihalle, puhkotaan silmiä, riistetään kivekset tuosta noin vain ja vaikka mitä. Ovathan tuo perinteiset taistelukohtauksien tunnusmerkkejä ja toki niissäkin on omat ahdistavat juttunsa, mutta ne eivät mielestäni ole vielä mitään verrattuna kohtauksiin, jotka olen tuohon alemmas luetellut. Kyseessä on siis ainoastaan kohtaukset, jotka henkilökohtaisesti itseäni ällöttävät tai ahdistavat syystä tai toisesta.


1. Gohee syöttää Rikille omaa lihaansa.
Kohtaus on ehkä yksi puhutuimpia gingapiireissä ja kieltämättä tuo on ällöttävimpiä kohtauksia. Koira pakotetaan syömään omistajansa lihaa. Kohtaus on siitä koskettava, että Gohee ei ainoastaan vain sekoa randomisti, vaan hän haluaa, että Riki saisi ruuasta voimia lähteä hakemaan kylästä apua. Pelkkä lumesta saatava vesi ei pitkälle riitä, sillä siinä ei ole lainkaan energiaa. Jos asiaa mietin omalle kohdalleni, niin sitä varmasti itsekin "sekoaisi" samalla tavalla. Toki ensimmäisenä vastaavassa tilanteessa kaivaisi puhelimen esille (tosin Goheella tuskin mitään uusinta iphonea mukana ollut metsästysreissulla..) ja soittaa hätänumeroon, mutta jos puhelinta tai mitään muuta apuvälinettä ei olisi niin aika hankalaksi menisi. Rohkenen myös epäillä, että suuren nälän ja tuskan iskiessä olisi Gohee varmasti itse popsinut Rikin suuhunsa, jos koira ei olisi saanut tarpeeksi ravintoa itselleen. Vaihtoehtoisesti mies olisi varmaan tappanut itsensä ja koiransa, mutta sellainen luovuttaminen ei kuulu Gohee Takedan saatika Rikin luonteeseen.

2. Akakabuton pentu murtautuu vajaan.
Tämä on yksi niistä kohtauksista, mitä lapsena ehkä karsastin eniten. Sitä ei muistaakseni oltu edes suomidubbiin leikelty mitenkään erityisemmin. Mitään painajaisia en kyseisestä kohtauksesta koskaan nähnyt, mutta se sai minut jostain syystä varovaisemmaksi metsäkävelyllä ja ylipäätään ehkä hieman pelkäämään karhuja. Mielesäni tuo kohtaus on kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Miehet ovat paenneet vajaan karhua piiloon ja kun he luulevat sen menneen, tekeekin karhu hyökkäyksen.

3. Shigematsu tulee verissäpäin pyytämään apua Daisuken perheeltä.
..Josta päästäänkin toiseen lapsena hieman kauhistuttaneeseen kohtaukseen. Fujin haukunta ja miehen kaatuessa maahan verisenä sai kieltämättä suun loksahtamaan auki lapsena. Onhan tuo kohtaus näin aikuisiälläkin aika järkky.


3. Madara hyökkää Smithin ryhmäläisen kimppuun.
Tämä kohtaus on suomidubissa vähän ehkä sekava jostain syystä ja ehkä leikkaamattomassakin. Tässä järkyttävää on ehkä se, että koiran pää lentää yhtäkkiä kaikkien eteen. Vaikka kohtaus on ehkä kuvattu turhan pliisusti ja nopeasti omaan brutaalimpaan makuuni, olisi se silti järkyttävää, jos itse sattuisi paikalla olemaan. Todennäköisesti moisessa tilanteessa olisi itse aivan järkyttynyt ja varmaan lähtisi juoksemaan karkuun :D

4. Hayaton ja kogan karu kohtalo piikkikuopassa.
Tämä on jollain tapaa tosi järkyttävä, mutta samaan aikaan tosi upeasti toteutettu. Kiinnostavaa tosin olisi tietää, millä ihmeellä koirat ovat saaneet ruumiit pois kuopasta ja miten ne ovat pystyttäneet keihäät (vai mitkä ovatkaan) kuoppaan.

Jostain syystä olen ihmetellyt sitä, miten piirrossarjoissa raakuus ei tule niin "hyvin" ja kammottavasti esille, toisin kuin vaikkapa oikeilla ihmisillä näytellyissä elokuvissa. Tai ainakin itse koen piirrossarjat aina enemmän selvänä fiktiona. Gingassa toki musiikki tekee hyvin paljon jostain tilanteesta pelottavan, mutta jostain syystä en itse koskaan ole pelännyt esimerkiksi Akakabutoa tai mitään muutakaan gingahahmoa.

6 kommenttia:

  1. Mä sain lapsena jonkin sortin traumantrauman siinä kun Daisuke tippuu rotkoon :D en uskaltanu lähtee lappiin ku pelkäsin et sielläki tippuu, sain hysteerisen itkukohtauksen jos vanhemmat ees ehdotti laskettelulomaa :D

    VastaaPoista
  2. Uskoisin, että piikkikuoppa oli alueella aikaisemmin asuneiden (ihmis)ninjojen tekosia, kuten suuri osa muustakin koirien käyttämästä "teknologiasta".

    VastaaPoista
  3. ^ Ihana tuo sun stoori, Riikka :'D

    Muakin kammotti tuo karhun murtautuminen vajaan. Eihän nykytaloihin mikään karhu seinän läpi pääsisi, mutta tuo osasi kuitenkin pelottaa. Pari kertaa nähnyt unta jossa olen pienehköön rakennukseen ansaan jäänyt, karhun tms kierrellessä ulkopuolella..
    Lisäksi ryteikkö -sanaa kohtaan on jäänyt sellainen pelottava viba :'D Ku Hidetoshi toteaa että älkää menkö ryteikköön vaan pysykää aukealla.

    VastaaPoista
  4. itsekkin nuo kohdat oli lapsena traumaatisia. mutta ei Ginga sentään ainut piirretty ole,jossa on ahdistavia kohtia. Esim.Ruohometsän kansassa,se paha Ratamo-kani repi toiselta kanilta kurkun auki ja veri lensi vähän samaan tyyliin kuin Gingassa ja Kaukametsän pakolaisissa,kaksi Hiirtä teurastetaan piikkeihin jonkun Teurastaja-linnun toimesta. siitä tuli tuo GNG:n piikkikuoppa-juttu mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä toinen aika synkkä tarina, jota muistan jonkin verran pelänneeni lapsena. Jännä, ettei sitten Hopeanuoli ole saanut mitään traumoja aikaan :D

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)