perjantai 25. joulukuuta 2015

Arvostelussa: GDW osa 50 - Uros urosta vastaan

Hyvää joulua kaikille! 

Arvosteluputki jatkuu Weedin osan 50 parissa. Älkää huoliko, minulla on luonnosteluissa muutamia uusia tekstejä, toivotaan, että saan ne valmiiksi mahdollisimman pian!

Jännittävää ajatella, että tämän jälkeen Weediä ilmestyy ainoastaan kymmenen osaa ja sen jälkeen sarja loppuu. Viimeistä kymmentä viedään ja kieltämättä täytyy sanoa, että odotukset loppua kohden nousevat koko ajan, vaikkakin ikävä kyllä uskon, että ginga saagan parhaimmat tarinat on jo luettu. Noh, ei sovi olla turhan pessimistinen kuitenkaan, sillä tämä osa valoi jälleen toivoa siitä, että tähän saagaan voi loppujen lopuksi olla kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen.

Tämän osan kansikuva oli kivan talvinen ja tuo näin jouluun kivasti sitä kaivattua joulufiilistä, kun ulkona ei ole lunta nimeksikään. Hahmojen asennot on ihan toimivat, mutta edelleenkin toivoisin lisää lähikuvia kansiin, sillä WEED -sarjassa on todella vähän. Olen lähikuvien ystävä ehdottomasti~. Olen muuten ihmetellyt, miksei Weedin kansikuvissa ole koskaan pahiksia, nytkin olisi ollut pitkään hienoja mahdollisuuksia nähdä sotakoiria kansikuvissa, mutta eipä tietenkään..


Oli tietysti arvattavissa, että rannalla olevat kolme sotakoiraa arvasivat oulaisten piilopaikan. Olisi vaihteeksi ollut kivempaa, jos Weedin lauma olisi päässyt kerrankin yllättämään ja päässyt edes hetkeksi niskan päälle. Hetkellinen ärtymykseni kuitenkin sai mukavan ja toivotun käänteen, sillä Victorin noustessa rinnettä ylös, olikin Weed tätä vastassa ja siitä päästiinkin odotettuun, kunnolliseen kaksintaisteluun. Tykkäsin tuosta käänteestä tosi paljon ja kieltämättä hieman yllätyin, sillä olin varma, että Weed kumppaneineen olisi taas pulassa. 

Weedin nopeutta ja kekseliäisyyttä korostetaan hyvin paljon kaksintaistelukohtauksissa, mutta toivoisin enemmän ällistelyä sen voimista nuoreen ikään ja pieneen kokoon nähden. Onhan se kuitenkin Hopeanuolen poika. Victor näyttää mielestäni vähän pelleltä, koska kokemuksestaan huolimatta se ei pärjää kovin kummoisesti pennulle, joka voiman sijaan luottaa vikkelyyteensä ja väistämiseen. Victorilla kuitenkin sanotaan olevan voimaa ja kokemusta, joten on outoa, miten se yhtäkkiä ei ennakoikaan Weedin liikkeitä, vaikka muuten vaikuttaakin omaavan ennustajan kyvyt. 

En missään nimessä aliarvioi Weediä. Sen todelliset voimat tulevat esiin tilanteissa, joissa se tajuaa, että nyt on pantava vastaan. Se pärjää lähestulkoon yhtä hyvin veden alla kuin Gin, ehkä jopa paremmin, sillä kuten tiedämme, Weed ei ole saanut koulutusta. Tuosta vesitaistelusta tykkäsin muuten jälleen tosi paljon, se sai kerrankin Victorin alakynteen kunnolla. Sen sijaan en voinut olla huokailematta epäonnistuneelle battougalle. Vaikka Victor pelkääkin battougaa, ei isku tunnu olevan enää mistään kotoisin, kun sitä pommitetaan aikansa. Nytkin se sai aikaan ainoastaan pahan haavan päähän, kun ennen sillä sai survaistua kaulan katki kevyesti. 

Mahtavana loppusilauksena tälle osalle oli ehdottomasti Aramin saapuminen paikalle ja Victorin huijaaminen virtaukseen. Hieman hämmennyin siitä, ettei Victor tajunnut Aramin tulleen auttamaan Maximia ja oulaisia huolimatta siitä, että Aram koilotti anteeksipyyntönsä Maximille. En valita, sillä näin tarinassa päästään eteenpäin, eikä taistelu jää junnaamaan paikalleen taas viittä osaa eteenpäin ja muistin, että Victor olikin jo niin kaukana, ettei se voinut mitenkään kuulla Aramin ääntä. Osa loppui mielestäni upeisiin kuviin ja jännittäviin tunnelmiin Aramin viedessä entistä marsalkkaansa meren pohjamutiin kuolemaa kohti. 

..Ja minä piru vieköön toivon, ettei Victor enää nouse tuolta mudista, vaikka kieltämättä olen aavistavinani, että tämä kamppailu ei vielä ollut tässä.. 

5 kommenttia:

  1. Weediä ja Giniä ei pitäisi verrata keskenään, IKINÄ. Toinen on puhdasrotuinen akita ja saanut kovat koulutukset pennusta asti. Myös ansainnut päällikkyyden aloittaen nollasta. Toinen on puoliverinen ja viettänyt äitinsä helmoissa helpohkoa elämää. Pääsee osittain ratsastamaan isänsä legendaarisella maineella. Ja aina kun Weed on saamassa pataan "karhukoiran veri tekee jutun x" ja hän yhtäkkiä on voittamaton hetken ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei pitäisikään. Gin on saanut kovan koulutuksen ihmisiltä, kun taas Weed vaikuttaa olevan selkeä luonnonlahjakkuus. Kieltämättä isää ja poikaa tulee verrattua väkisinkin, virtaahan niissä sama veri loppujen lopuksi. Tekstissä mainitsinkin sen, että Weedin kaksintaistelut tuntuvat olevan enemmänkin pelaamista nopeudella ja väistelyillä, mutta kuten sanoit, se saa yhtäkkiä kauheat voimat jostain hetkeksi.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Jep. Mutta tuossa luonnonlahjakkuudessakin olen erimieltä, koska tässäkin osassa huomattiin miten avuton Weed on ilman battougaa. Taistelut keskittyvät siihen , kun Weed pinkoo karkuun minkä pystyy etsien oikeaa hetkeä battougalle. Ainoa missä Gin käytti tekniikkaa useasti oli susi osa. Tosin se osa keskittyikin eri battouga tekniikoihin. Haluaisin Weedin taisteluissa nähdä enemmän sen tyyppistä taistelua, kuten Gin vs Sniper oli esimerkiksi.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)