lauantai 4. kesäkuuta 2016

Arvostelussa: GDW osa 56 - Sotamestarin veri

Tämä osa oli aika puuduttavaa lukea, sillä tarinassa aletaan olla taas kerran siinä vaiheessa, kun Takahashin ideat alkavat loppua kesken ja homma vain venyy ja venyy. Koirat taistelevat karhua vastaan, joka vaikuttaa jälleen kerran voittamattomalta. En valita, sillä saaga on ollut sotakoirien jälkeen mielenkiintoisin.

En kuitenkaan tätä osaa ajatellut teille vain haukkua yksitoikkoiseksi, sillä tässä oli muutamia ajatuksia herättäviä kohtauksia, joista ensimmäinen on ehdottomasti kohtaus, jossa Koyuki heittäytyy marttyyriksi GB:n ja Sasuken edessä. Aiheesta oli keskustelua jo Facebookin Hopeanuoli -ryhmässä, mutta täytyy näin julkisesti blogissakin marista, että en voi sietää Koyukia enää. Hän on tällaisissa tilanteissa vain tiellä ja vaikuttaa todella uusavuttomalta, jos ei edes kykene pentujaan suojelemaan (näin siis omien sanojensa mukaan sivulla 19). Pysykööt eukko minun puolestani taisteluista kokonaan poissa tai itse asiassa poistukoot koko sarjasta minun puolestani ellei sitten tulevissa osissa tee jonkinsortin ryhtiliikettä. Jollain tapaa uskomatonta, että Weed on kiinnostunut tuollaisesta surkimuksesta ja aikaansaamattomuudesta. Olisin odottanut Weedin rinnalle hieman rohkeampaa narttua. Kaiken kukkuraksi kyseisessä kohtauksessa Koyuki oli todella ajattelematon, sillä se vain syöksyi hybridiä muka syöttinä. Jos Kagetora ei olisi tullut väliin, olisi Koyuki kuollut täysin turhaan. Raivostuttava tyyppi, kerta kaikkiaan! Vetää melkein vertoja Reikalle.


Benin kuolema oli kyllä yksi tämän osan hienoimpia kohtauksia. Lapsena en kyseisestä hahmosta piitannut juuri lainkaan, mutta näin aikuisena olen oppinut sitä rakastamaan. Ben oli jämäkkä johtaja, mutta silti se oli rauhallinen. Crossin puhe sai kyllä tipan linssiin ja erityisesti Ginin surua oli kamalaa katsoa. Niin paljon se välitti Benistä. Koirasta, jonka mukaan se joskus aikanaan lähti sotureiden hakumatkalle. Ainut miinus tälle kohtaukselle oli ehdottomasti sen random ilmaantuminen. Olin odottanut Benin kuolevan jotenkin paljon erityisemmällä tavalla. En toivonut sen saavan loppuaan taistelussa, vaan enemmänkin olisin toivonut sen pitävän jonkun hienon puheen Ginille ennen kuolemaansa. Se jos mikä olisi saanut itkun partaalle.

Tästä osasta ei oikeastaan muuta sanottavaa ole. Paljon taistelua, taistelua ja vielä kerran taistelua, joka ei tunnu etenevän juuri mihinkään. Joen Neck The Killing epäonnistui ja ylipäätään koirien iskut vaikuttavat turhilta voittamatonta hybridiä vastaan. Noh, eiköhän se viimeinen pisara taas jossain vaiheessa tule. Taistelu kuitenkin jäi mielenkiintoiseen kohtaan, kun hopea salama iskeytyi karhun kimppuun. Ääriviivoista päättelisin Weediä tai Giniä, oletan hahmon kuitenkin olevan Weed. Nähtäväksi jää, kuka lienee tuo salama.

7 kommenttia:

  1. Itseäni häiritsi myös kovasti tuon kohtauksen irtonaisuus, jossa Ben kuolee. Jäi vähän sellainen tunne, kuin siitä olisi jäänyt muutamia sivuja puuttumaan, että hahmottaisi kokonaiskuvan.

    Joka tapauksessa Benin kuolema on omasta mielestäni yksi sarjan koskettavimpia ja surullisimpia vaikkei Benin elämä päätykään dramaattisesti. On ihanaa nähdä kanssakäymistä vanhojen hahmojen kesken, Ginin ja Crossin keskustelussa on jotain sellaista lämpöä ja surua, mikä muistuttaa nostalgisesti niistä ajoista, kun Ben oli vasta ottanut Ginin joukkueeseensa ja Cross huolehti tästä. Johtajana Gin on ollut koko Weedin ajan kovin etäinen, vaikka itkeekin silloin tällöin, mutta vasta tässä Gin tuntui oikeasti siltä vanhalta kunnon GNG:n Giniltä.

    VastaaPoista
  2. Minä tunnen vain sääliä Koyukia kohtaan. Ei ole hänen vikansa, että hänellä on pohjamudissa mateleva itsetunto. Vika löytyy Weedin laumasta, jossa jokainen koira on pahanlainen sovinisti, narttuja vähätellään vähän väliä ja kukaan ei puutu puheeseen. Johtajana Weedin pitäisi rohkaista narttuja, mutta sen sijaan laittaa ne aina pois tieltä ja antaa alaistensa puhua ties mitä paskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin ja on hyvin outoa, ettei Weed ole puuttunut tasa-arvoisuus asiaan millään tavalla, vaikka muuten onkin hyvyyden lähettiläs. Toisaalta, jos Koyukilla olisi hiven järkeä, se tekisi itse asialle jotain eikä vain myöntelisi uroksille asemaansa.

      Poista
  3. Koyukin marttyrikohtaus oli kyllä ärsyttävä. Muuten hahmoon olen suhtautunut suht neutraalisti, mutta nyt näin punaista. Jotenkin vain ajattelin, että mitä järkeä olisi olut rynnätä suin päin kuolemaan, koska ei silti olisi ollut takeita, että muut silti olisi saanut aikaa paeta.

    Benin kuolema tuli puun takaa, tosiaankin ajattelin, että mitähän kertoja tarkoitti, kun kerrottiin taivaan hyvästelevän "kyynelein erään Ouun tarunhohtoisimmasta sotureista". En hoksannutkaan, että Ben kuoli tässä vaiheessa, jotenkin ajattelin, että sen kuoleman olisi lähempänä sarjan loppua. Jotenkin olisin toivonut Benille suurempaa roolia, vaikkapa juuri sen, että se olisi mumissut Crossille sanat, joita Cross muistelee Benin sanonnen sivulla 77 ja menettänyt tajunsa. Sitten Cross tietenkin olisi hakenut Ginin, Kurotoran ja muitakin Benin luokse peläten, että nyt jokin oli pahasti vialla, ellei peräti pahin tapahtumassa. Ja Ben olisi lopulta kuollut taistelutovereidensa ympäröimänä, tullen ennen sitä vielä kerran tajuihinsa sanoen jotain viisasta. Toisaalta, kerrankin kuolema, johon ei liity kamalan suurta draamaa ja taistelua, vaan rauhallinen kuolema tutussa paikassa. Mutta Benin kuolemaa en silti paljoa surrut, kyseessä ei ole lempihahmoni, enemmän surin Smithin ja Johnin kuolemaa.

    Kertoja vihjaa, että uusi elämä oli versoamassa kuin ottaakseen Benin paikan, viittaneeko Weedin ja Koyukin jälkikasvuihin...? :)

    Hymyilin häpeilevästi kohtauksessa jossa Kyoushirou sanoo, että hybridin haju tuntuu kiven takana, ja onhan siellä hybridi... ainakin siitä tullutta. Ei hyvää päivää :D

    Joujia ei voi moittia, kun se muistutti Joelle, mitä Joe itse oli sanonut suunnitelmasta karhun jahtaamisesta, hyvähän oli, että Jouji palautti Joen maan pinnalle.

    Sivuilla 174 - 175 olisi toisenlainen kuvakulma tehnyt terää. Jos kuvakulma olisi ollut sellainen, että Ken hyökkää hybridikarhua, jonka taakse olisi piirretty Akakabuto, korostaakseen sitä miten Ken hyökkäsi hybridiä kohti, kuten sen isä oli hyökännyt aikanaan Akakabutoa kohti, olisi teksti ja kuva toiminut. Nyt tuli vain sellainen mielikuva, että Ken hyökkäsi hybridiä kohti Akakabuton hengen vallatessa koiran :D

    Veikkaan että lopun "hopeinen nuoli" on joko Weed tai Joe, ei kai Gin osallistunut missään vaiheessa taisteluun hybridiä vastaan? Kai muuten Gin sopisikin kuvaan, mutta sitten mielestäni menee se ajatus pieleen, että Joe tapaisikin isänsä ennen kuin hybridikarhut olisi kaadettu ja Joehan halusi ettei Ginille viedä hybrideistä sanaa, koska haluaa että kun Joe lopulta kohtaisi isänsä, hän tekisi sen tasavertaisen uroona, eikä kiitollisuudenvelvollisuudesta isäänsä kohtaan.

    VastaaPoista
  4. Minäpä pidän siitä miten eri hahmojen vuorovaikutusta tuodaan enemmän esiin tässä hybridi saagassa ja siinä hahmot, jotka ovat jääneet pitkäksi aikaa sivuhahmoiksi, pääsevät taas valokeilaan. Etenkin Kagetora ja Ken, jotka ovat olleet alusta asti mukana, mutta jääneet täysin seinäruusuiksi saavat oikein omat taistelukohtaukset. Ken sai jopa taisteluaurallaan hybridin seisahtumaan, mikä on aivan valtava huomionosoitus hahmolle.
    Myöskin Koyukin teko osoitti mielestäni rohkeutta. Täytyy pitää mielessä japanilainen kulttuuri, joka ihannoi tällaista uhrautuvuutta, sen takia hahmot kokoajan paasaavat siitä miten haluavat kuolla toistensa puolesta. Heitän myös arvauksen, että viimeisen sivun "salama" on varmaankin Joe. Päätellen siitä miten se seurasi sivusta taistelua, se varmaankin haluaa päästä todistamaan miehuuttaan. :D

    VastaaPoista
  5. Hei! Tämä on random kommentti vanhaan tekstiin, mutta kirjoitin juuri blogiini valituksen kommenttien puutteesta ja siinä heräsin kommentoimaan itse muiden blogeja. Sinun blogisi on yksi korkealaatuisimpia Ginga-blogeja, ja on harmittavaa kuinka harvoin se enää päivittyy. Sotakoirasaagan aikana luin innolla sinun pokkarikohtaisia arvosteluja. Nyt uuden ja tuntemattoman Orionin aikaan olisi erityisen kiinnostavaa lukea muiden mietteitä siitä. Toivottavasti jatkat vielä kirjoittelua. :) Ymmärrän, että oikea elämä vie varmasti aikaa, eikä blogi välttämättä kiinnosta enää yhtä paljon tai ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ginga-innostus tällä hetkellä niin nollissa, että voisin sanoa blogin olevan ns. tauolla. Orionia en ole seurannut kuin parin pokkarin verran.. Toivotaan, että innostus palaa taas jossain kohtaa ja varmasti palaakin, mutten tiedä milloin :)

      Poista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)