torstai 24. huhtikuuta 2014

Arvostelussa: Tähdenlento -lehti 2#

Pakko kai se on minunkin, kun muutkin. Arvostelussa tällä kertaa Hopeanuoli-faniyhdistyksen jäsenlehti Tähdenlennon toinen osa. Ensimmäistä osaa jäsenlehdestä en ole tilannut, mutta sain sen kaverini luona selailtua ja kiinnostuin kieltämättä heti seuraavan numeron tilaamisesta. Ensimmäisessä lehdessä tykkäsin kovin siitä, miten paljon vaivaa siihen oli nähty, mutta täytyy sanoa, että kyllä tämä uudempi numero vie voiton 100-0! Ensimmäisen numeron puutteet on hyvin korjattu ja esimerkiksi lehden ulkoasu on omaan silmääni paljon miellyttävämpi kuin edellinen.

Jäsenlehden kansikuva oli mieluinen.

Jäsenlehti oli oikein siisti ja huomaa, että sen työstämisestä on oltu kiinnostuneita. Täytyykin tässä vaiheessa röyhistellä rintaa ja mainostaa, että pääsin itsekin periaatteessa osallistumaan jäsenlehden tekemiseen - vaikkakaan en varsinaisesti mitään tehnyt. Minua nimittäin haastateltiin artikkeliin nimeltä Fanituksen monet kasvot kahden muun fanin lisäksi. Oli hienoa päästä mukaan tällaiseen juttuun, toivon mukaan pääsisin jossain vaiheessa enemmänkin lehden tekemiseen mukaan, tosin en tiedä, vaaditaanko siinä jäsenyyttä. Itsehän siis en yhdistykseen kuulu, mutta olen kyllä kovin innostunut tästä fanilehti asiasta. Lehden avulla fanit pystyvät lukemaan toistensa juttuja ja muutenkin tällaiset jutut yhdistävät hirveästi, kun itse fanit pääsevät tekemisen makuun. Jäsenlehti on varmastikin yksi hienoimmista ja kannattavimmista jutuista ikinä yhdistyksessä, sillä siitä ollaan huomattavalla tavalla kiinnostuneita ja moni sen tilaakin kotiinsa, vaikkei yhdistyksen jäsen olisikaan.

Mutta sitten itse lehden sisällön pariin. Kansikuva on mielestäni oikein miellyttävä. Itse tosin olisin valinnut yläsarakkeeseen erityylisemmän logon, joka sopisi ehkä paremmin tuohon punamustaan alakuvaan. Minusta on hienoa, että kansikuvasta näkee jo heti otsikkoja ja aiheita, mitä lehti sisältää - ei siis tarvitse ostaa sikaa säkissä ja tällaiset otsikoinnit alkavat kiinnostaa. Tykkäsin myös siitä, että aktiivit esittäytyivät ja on kiva katsella, miltä porukka näyttää ihan oikeesti oikeesti.

Isiksen tekemä juliste on ylihieno! Jotenkin en ole viime aikoina ollut niin mieltynyt Isiksen tekemiin Hopeanuoli töihin, mutta tämä on aivan älyttömän hieno! Kuvassa näkyy hyvin gingamainen piirrostyyli, mutta sen tunnistaa silti tekijänsä tekemäksi kuvaksi. Hahmovalinnat, asettelut, värit ja teema ovat mielestäni onnistuneet todella hienosti. Kuva on selkeä ja ehdottomasti sellainen, jonka seinälleen haluaa laittaa. Tätähän melkein luulisi itse Takahashin työksi, ellei Isiksen kädenjälkeä entuudestaan tunne!
Lehden artikkelit, sarjakuvat ja "puuhasivut" olivat hyvin monipuolisia ja tykkäsin niistä. Aiheet olivat kiinnostavia, ajankohtaisia ja niihin oli hyvin paneuduttu, mutta annan kuitenkin rakentavampaa palautetta sanavalinnoista, sillä paikoittain osassa tekstejä oli kohtia, joita oli hankalampi lukea. Erityisiä suosikkitekstejäni olivat mm. Elämää akitan kanssa, jossa mielestäni tuli hyvin esille asioita, joita kannattaa huomioida akitan kanssa - se ei olekaan niin helppo rotu välttämättä, kuten itse ainakin olen kuvitellut. Lisäksi akita on kaiketi aika harvinainen rotu Suomessa, joten oli kiva päästä lukemaan omasta suosikkirodustaan omistajan näkökulmasta. Jonkin verran olisin kuitenkin toivonut tekstiin enemmän konkreettisia esimerkkejä siitä, mikä akitasta tekee hienon koiran ja vähän esimerkkejä vaikkapa sen jääräpäisyydestä, tilanteita, joissa yleisimmät luonteenpiirteet tulevat esille yms. Kuvat olivat tosi suloisia, tässähän meinaa ihan koirakuume nousta! Myös horoskooppi osio oli mieluinen (olin Ben, jos jotakuta kiinnostaa), toivon mukaan tällainen tulee seuraavaankin lehteen! Kertomus Baltosta oli mielestäni kiva ja mielenkiintoinen, vaikka tarina aika tuttu minulle entuudestaan onkin. Minusta on hienoa, että lehdessä on juttua myös muista koira-aiheisista sarjoista, ne kun nykyään saavat tosi vähän huomiota ja moni varmasti sitä kautta löytää uusia sarjoja/elokuvia katsottavaksi. Sen sijaan henkilöesittelyosio oli ehkä sellainen, mistä en niinkään innostunut, vaikkakin siinä olevat kuvat oli tosi kivoja - väritetyt mallikuvat, ah <3 Toisaalta taas hahmoesittelyt ovat hyvä lisä siinä mielessä, että sarjaan tutustuva fani voi lukea hahmoista nippelitietoa helposti lehdestä.


Sarjakuvat olivat toinen juttu mistä tykkäsin. Pidin Antun tekemästä "doujinshi" henkisestä sarjakuvasta Kun en ole enää täällä. Mielestäni sarjakuvan aihe oli koskettava ja herkkä, niin kuin Antun tarinankerrontatyyliin ominaisesti kuuluukin. Ruudut oli piirretty huolellisesti ja kauniisti. Niissä oli paljon valo- ja varjoefektejä, joista pidin. Kyseisen lyhytsarjiksen pääsinkin jo lukemaan aika paljonkin etuajassa, kun ystäväiseni oli ottanut printin minulle ns. joululahjaksi.


Tässäpä pieni kooste omista mietteistäni tästä lehdestä. Jatkossa olisi hienoa lukea lisää ajankohtaisista, eri fanien kirjoittamista aiheista ja miksei jonkinlainen pieni hahmotestikin olisi kiva horoskooppiosion lisäksi. Panostettavaa voisi ehkä olla sanavalinnoissa ja tekstien sisältöjen "viilailussa", kuten aiemmin mainitsin, mutta nuo nyt ovat pieniä seikkoja kokonaisuuteen verrattaessa. Mielestäni tässä numerossa oli runsaasti asiaa, mutta sitä oli sopivasti. Täytyykin tästä lähtien alkaa kannattaa jäsenlehden ostamista, sillä tämä numero sai minut entistä innostuneemmaksi jäsenlehdestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)