Arvostelussa: Suomennettu WEED Taidekirja

Kun ensimmäisen kerran kuulin taidekirjan ilmestyvän suomeksi, en ollut asiasta kovin innoissani. Miksi ihmeessä suomentaa kirja, jossa ei ole yhtään mitään suomennettavaa? Tätä samaa kysymystä mietin oikeastaan nytkin, mutta mitä enemmän taidekirjan ilmestymistä on hehkutettu, sitä enemmän sen ilmestymistä olen odottanut. Moni keräilijäkin valitteli asiaa, sillä japaninkielisen taidekirjan arvo laskisi hirveästi, eikä monikaan suomalainen sitä enää suomennoksen ja edullisen hinnan vuoksi kokoelmaansa hankkisi. Itse aikanani ostin oman taidekirjani eräältä toiselta keräilijältä ja olen kyllä kiitollinen, ettei minun tarvinnut maksaa siitä älyttömyyksiä, taidekirjan arvohan on lähemmäs sataa euroa. Omastani maksoin muistaakseni vähän alle 30 euroa, mikä on pieni hinta esimerkiksi 60-70 eurosta, jolla olen kirjaa nähnyt myytävän.

Taidekirja on yksi upeimmista extra"mangoista" mitä tiedän gingan historiassa julkaistaneen. Se on upea teos, jossa on kunnon kokoiset kuvat Takahashin piirtäminä sekä juliste, jonka hyvinkin voisi harkita ripustaa seinälle.

Siinä missä moni keräilijä nyyhkii taidekirjan arvon laskemiseen, alan itse päivä päivältä hyväksyä kirjan suomentamisen. On mielestäni täysi etuoikeus saada suomennettavaksi tällainen harvinaisuus - ja vieläpä niin edullisesti (n. 17-20 euroa pyöristetysti). Kun taidekirjan suomalainen kansi julkistettiin, olin riemuissani - kirjasta ei tulekaan kopiota alkuperäisteoksesta, vaan sitä on muokattu juuri meille suomalaisille. Niinpä napsautin taidekirjan Urumista ennakkotilaukseen ja jäin odottamaan innolla kirjan saapumista postiin. Oli onni, että kirjalle tuli hintaa niinkin vähän, sillä keväisin rahatilanteeni ei koskaan ole ollut se kaikista paras. Nyt suomennettu taidekirja on lopultakin käsissäni ja pääsen sitä täällä blogissani arvostelemaan.

Miten suomennettu taidekirja eroaa alkuperäisestä? Tässä vähän ilmineerauskuvaa niille, jotka eivät japaniversiota omista. Pahoittelen muuten tämän postauksen kuvien järkyttävää laatua. Parempi kamerani oli taas vaihteeksi hakoteillä siskon jäljiltä.

Ainoa järisyttävä ero siis tosiaan kansikuva - sekä tietystikin takakansi. Suomennetun taidekirjan takakansi on mielestäni paljon hienompi kuin japanilaisen, sillä siinä kerrotaan, minkälaisesta lätyskästä on oikein kyse, kun taas japanilainen versio on hyvin.. noh, vaisu. Kooltaan nuo kaksi on oikeastaan samankokoiset. Japaniversio on myös kiiltävämpi johtuen ilmeisesti jonkin sortin päällystyksestä. Suomalaisversio on inasen karhean tuntuinen. Sisällöllisesti kirjat eivät eroa toisistaan oikeastaan yhtään lukuunottamatta julisteen paikoitusta - japaniversiossa se on heti ensilehdillä, kun taas suomiversiossa se on viimeisessä kannessa. Pieniä eroavaisuuksia kirjoissa kuitenkin ehkä kuvien laadun ja leikkausten suhteen on, mutta mielestäni ne ovat aika epäoleellisia seikkoja. Sanotaanko niin, että suomiversio on ehkä parannellumpi kuin alkuperäinen.

Julisteen saa kätevästi taiteltua auki ja takaisin kiinni kirjan suojiin, jos vain haluaa. Itse ajattelin kuvan riuhtaista seinälleni, japaniversiosta sitä kun en viitsinyt toistaiseksi ottaa pois. Vieressä kiva pieni esittely Takahashista, missä on nippelitietoa hänestä. 

Taidekirja on erittäin kiintoisa ja itse aion käyttää sitä piirtämisen harjoitteluun. Kun nyt on saanut näin isolla printillä olevia kuvia, on paljon kivempi alkaa työstää ja harjoitella piirtämistä isosta, tarkasta kuvasta kuin pikkuisesta huonolaatuisesta tulosteesta. Kuvissa on erinomainen laatu, vaikkei kirja nyt sinänsä saanut minua henkeään haukkomaan - onhan se sentään tuttu jo entuudestaan. Uskon kuitenkin sen olevan suuri ilmestys sellaiselle, joka ei alkuperäisversiota ole koskaan nähnyt. Kirja on kaunis ja ehdoton must-have-tuote. Olisin kuitenkin toivonut kirjaan enemmän jotakin, mitä japaniversiossa ei ole. Jotain Weedin tarinan synnystä tai vastaavaa, mutta ei siedä valittaa, sillä oli täysi luojan lykky, että taidekirja saatiin suomennettua - vaikkei tuo nyt kovin suurta käännöstä mielestäni vaadi. Olisin ehkä kuitenkin mieluummin halunnut kuulla itse asiasta - eli Weedistä - tarkemmin kuin Takahashin ja eläinlääkärin haastattelua, vaikkakin sekin oli oikein mielenkiintoinen.

Kuvien alla olevat selitykset niiden esiintymispaikoista oli mielestäni hyvä lisä.

Henkilökartta oli ehkä omaan makuuni turhahko, kun henkilökarttoja ja -esitteyjä löytyy jo itse sarjan eri osista. 

Kuvat oli jaoteltu fiksusti eri osioihin, kuten kuvassa näkyvä taistelu, profiilit, hyppäyskuvat jne.

Jatkoa odotellessa. Pian ilmestyy Weed Gaiden, FANG ja niiden jälkeen varmasti vielä monta muutakin extramangaa, ainakin oletan niin. Gingafaneja on hemmoteltu nyt niin paljon, että seuraavia julkaisuja voi melkein jo olettaa tulevan.