torstai 21. maaliskuuta 2013

Apuva, apuva, täällä huutaa Satanica!

Nyt on kuulkaas sillä tavalla, että Satanica-täti on yrittänyt useamman viikon ajan pohdiskella kivoja kirjoitusaiheita teidän luettavaksenne tänne blogiin. Olen pitänyt pientä vihkoa, johon olen pohdiskellut sopivia aiheita, mutta nyt on sellainen juttu, että mielikuvitukseni alkaa tehdä tepposiaan, enkä ole hetkeen keksinyt mitään uutta kirjoitettavaa, lukuunottamatta rutiininomaisia arviointejani mangoista - tarvitsen siis kipeästi apuanne!

Haluaisin kuulla teidän ehdotuksianne hyviksi postausaiheiksi. Kirjoittakaa hyviä postausaiheita tuonne alle, niin nappaan niistä itselleni ideoita. Aiheet saavat liittyä niin oheistuotteisiin, Ginga-sarjoihin (GNG,GDW,GDW:O), Takahashin muut sarjat.. Ihan mihin vain, kunhan pysyvät Ginga-aiheisina. Arviointeja teen mangoista ihan säännöllisesti, joten niitä ei tarvitse ehdotella.

Mitään aikarajoitusta en tähän anna, koska aiheita saa ehdotella, kun niitä keksii - tämä ei myöskään ole kilpailu. Kysymys kuuluu siis, mitä te haluaisitte minun kirjoittavan tänne blogiin?

Muistakaa kuitenkin ennen ehdotustanne varmistaa, olenko jo aiheesta postauksen tehnyt. Vanhat kirjoitelmat voi selata halutessaan/jaksaessaan läpi oikealla olevasta blogiarkistosta.



Kiitän jo etukäteen, kaikki ideat ovat tervetulleita! <3


11 kommenttia:

  1. Keksitäänpäs jotakin~

    - Ketä hahmoa muistutat itse eniten sarjoista?
    + olisi hienoa jos tekisit itsestäsi oman gingamaisen hahmon gingamaailmaan 8D
    - Lempi ginga-musiikit? (en ole ihan varma oletko jo tehnyt tästä, kuulostaa kyllä tutulta, aion itse käyttää tätä myös)
    - Omia kokemuksia faniudesta (onko oltu kiinnostuneita, haukuttu, ihailtu)

    Siinä nyt jotain :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä aiheita. Ginga-musiikista olen jo postauksen tehnyt joskus blogin aloittamisen alkuaikoina x)

      Tuon kokemuksia faniudesta postauksen voisin tehdäkin. Tuo oma hahmo Gingamaailmaan olisi myös kiva, tosin täytyy katsoa joudunko muokkaamaan kuvan jostain, sillä en jaksa ruveta itse piirtämään mitä todennäköisimmin (ellen sitten alteristani jotain vanhoja kuvia löydä).

      Kiitos ideoista! ^^

      Poista
  2. No olet aikaisemmin sanonut että jatkat esim lempihahmojen esittelyä :) tai voisit kirjoittaa eniten esillä olevista hahmoista hyvät ja huonot puolet.
    Tai vertailla samankaltaisia hahmoja toisiinsa esim. Gin ja Weed.
    Minusta olisi myös ihan kiva lukea mikä hahmo itse olet ja millä perusteella :))mutta kirjoitit sitten mitä vain se on taatusti kivaa luettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ginin ja Weedin vertailua olen kyllä miettinyt kirjoittavani, mutta aina kun olen sitä aloittanut, homma on tyssännyt siihen. Mutta katsotaan, josko saisin sen aikaiseksi, täytyy miettiä jotain hyviä argumentteja >:)

      Kiitos ideoista!

      Poista
    2. teee video tän hetkisesstä kokoelmasta video

      Poista
    3. Olen moisen jo tehnyt. Löytyypi Youtube kanavaltani.

      Poista
  3. Aikaisempi anonyymi täällä vielä että voisihan niitä weedin ristiriitojakin vähän vaihteeks avata mutta vois ehkä mennä vähän pitkäksi :/tai kirjoita yleisesti mitkä on mangan/animen koskettavimmat,hauskimmat,surullisimmat,"parhaimmat",ärsyttävimmät jne. hetket kuten jo kuolemista aikaisemmin kirjoititkin :) kirjoita vaikka Weedistä ja hopeanuolesta erikseen ni riittää ainaki hetkeks aikaa tekemistä :D
    - kirjotan lisää ku mieleen tupsahtaa..Tai millainen olisi sinusta hyvä jakso/manga sisällöltään ja miksi :) jos mangasta niin mitä on mennyt vikaan jo olemassa olevissa? tai yleensäkin huonoja puolia mangoista joita olet aika kriittisesti arvostellut :) missä siis meni vikaan?...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristiriidat on aika hyvä aihe myöskin, tosin aika kulunut aihe sinänsä. Mutta katsellaan, josko noista irtoaisi jotakin :)

      Poista
  4. Mitä jos kertoisit hahmojen suhteista niin, että keiden sinun mielestäsi olisi pitänyt päätyä yhteen, keiden ei, keiden olisi pitänyt pysyä vihollisina jne? Tai että miten joidenkin kohtauksien olisi sinun mielestäsi pitänyt mennä, tyyliin olisit Hopeanuolen/Weedin ohjaaja-käsikirjoittaja ja tekisit juonesta, kohtauksista yms parempia/dramaattisempia/hauskempia jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "kohtaukset uusiksi" juttu olisi tosi siisti ja minulla onkin jo muutama mielestäni hyvä idea. Tämän toteutan varmasti jossain vaiheessa :) Kiitos ideasta!

      Poista
  5. Kirjoita jostakin turhasta hahmosta. Eli jos on joku hahmo joka tuntuu että se on vain tungettu mukaan niin silleen... En osaa selittää x)

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)