sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kohtaukset uusiksi part 2 (GDW)

Tällä kertaa kohtaukset uusiksi postaus käsittelee Weed animen ja mangan kohtauksia, jotka mielestäni olisivat voineet mennä toisin. Etenkin Weed animesta löytyy monta kohtausta, jotka olisivat voineet mennä toisin, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Ajattelin kuitenkin jokaisen mielenterveyden vuoksi olla morkkaamatta animea liikaa tässä postauksessa, joten otan esille kohtauksia, jotka eniten minua ovat ns. häirinneet tai jotka olisin halunnut menevän toisin. Kuitenkin pyrin ottamaan tähän postaukseen mukaan myös otteita mangasta, mutta mangakohtaukset sijoittuvat GDW mangan osien 1-18 välille, sillä minulla ei ole hajuakaan, mitä seuraavissa osissa tulee tapahtumaan.

Huomioikaahan muuten, että tässä postauksessa saattaa olla spoilereita paikoittain.

Mutta löpinät pois ja asiaan:

1. Hougenin kuolema (anime & manga)

En ole lainkaan tyytyväinen animen tai mangan kohtauksiin. Vaikka mangan lopetusta en vielä ole nähnyt, mutta olen kuullut miten siinä käy, se on aivan yhtä surkea kuin animekuolemakin. Hougen kuolee mielestäni aivan liian typerästi ja se on ehkä vaikuttanut arvostukseeni häntä kohtaan. Erityisesti animekuolema on aivan naurettava: salamanisku päähän. Miten sitten itse tekisin kohtauksen toisin? Ensisijaisesti vastaisin tähän yksinkertaisesti, että Weed olisi voinut niitata pahiksen hengiltä, mutta koska se ei sovi Weedin luonteelle, päädyin siihen lopputulokseen, että Hougen olisi voinut tehdä itsemurhan - ihan vain siksi, ettei sen ego kestäisi häviötä. Hougen olisi voinut vaikka seota niin, että se olisi lopulta hypännyt kielekkeeltä alas Weedin yrittäessä antaa tälle ensin mahdollisuutta muuttua.

2. Smithin kuolema (anime & manga)


Smithin kuolema tulee aivan liian nopeasti ja mielestäni hahmo kuolee aivan liian helposti. Smithin kuolema oli kyllä oiva veto, mutta olisin toivonut sen tapahtuvan taistelussa Hougenin joukkoja vastaan. Smith olisi voinut vaikka hävitä taistelussa Genballe Kurotoran ja Chutoran poikien rinnalla vähän samaan tapaan kuin John.

3. Tokimunen kuolema (anime)


Tokimunen kuolema animessa on itse asiassa yhtä järkyttävä kuin mangassakin, mutta ehdottomasti olisin tapattanut Tokimunen P4 leukojen sijasta luodin iskuun, kuten mangassa tapahtuu. Olen jo miljoonaan kertaan ylistänyt kyseistä ampumakohtausta täällä blogissa, mutta sanon sen vielä kerran: Tokimunen kuolema on vain niin hieno mangassa. Se kertoo hyvin ihmisen julmuudesta.

4. Rocketin liittyminen Weedin joukkoihin uudelleen (anime & manga)


Olisin toivonut tähän kohtaukseen enemmän ennakkoluuloja Weediltä. Vaikka sen luonteeseen kuuluu luottamus toisen sanaa kohtaan, olisin silti halunnut Weedin olevan hieman tylympi - olihan Rocket aluksi pettänyt oulaiset. Siinä Weed teki ihan oikein, että antoi Rocketille mahdollisuuden, mutta olisin halunnut Weedin pitävän tätä enemmän silmällä.. Vaikkakin Rocket lopulta näyttääkin uskollisuutensa, se ei olisi silti saanut päästä niin helpolla takaisin oulaisiin.

5. Ronin roolitus (manga)


Mangaa lukeneet muistavat varmasti Ronin, johon Jerome törmää metsässä? Ronhan lopulta liittyy oulaisiin, mutta olisin toivonut sen olevan enemmänkin vain sivuhahmona. Jotenkin on tosi mälsää, että kaikki hyviskoirat liittyvät laumaan melkeinpä automaattisesti. Ronille olisi vaikka voitu tarjota paikkaa oulaisissa kiitokseksi avusta, mutta Ron olisi kieltäytynyt, mutta olisi luvannut pysyä kuulolla.

6. Hougenin random alaisten pelkuruus (anime & manga)


Minua ehkä eniten Weed saagassa ärsyttää Hougenin alaisten pelkuruus, josta olen Pahis -postauksessani kertonutkin. Koirat ovat mielestäni täysiä idiootteja, lukuunottamatta Sniperiä ja Kamakiriä sekä ryhmänjohtajia, joista oikeasti on johonkin. Vaikkakin suurin osa alaisista on pakotettu liittymään laumaan, olisin niin toivonut osan olevan todellakin samaa mieltä Hougenin kanssa ja oikeasti pahiksia, eikä mitään pelkureita, jotka lähtevät häntä koipien välissä karkuun. Muutama pelkuri sinne tänne, mutta jos kaikki random laumalaispahikset ovat pelkureita, niin koko lauma on aivan naurettava.

7. Kurotoran ja Chutoran poikien kuolema (anime & manga)


Olen edelleen katkera siitä, että kaikki tiikeriveljesten jälkeläiset lukuunottamatta Kagetoraa ja Shigurea kuolevat. Olisin toivonut, että vain osa koirista olisi kuollut, vaikkapa pari kolme.


Tämmöistä tällä erää. Olisitteko itse korjannut samoja vai eri kohtauksia jollakin tapaa :)?

5 kommenttia:

  1. Just samat asiat kun mulla! :o Ja oishan noita kai koiria voinu olla vähemmän kun sen miljoonatuhatta sataa! XD

    VastaaPoista
  2. Kirjoita YouTubeehen "Ginga densetsu weed manga vol30 part 1", siitä sitten näet Hougenin kuoleman mangassa. + Videossa on taustana musiikkia! :)

    VastaaPoista
  3. Smithin kuolema oli p*rseestä :(
    ps. ottaisitko sanavahvistuksen pois? mukavampi kommentoida..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin, jos pystyisin. Minulla ei ole mitään hajua, miten sen saa pois, mutta kokeilen ottaa selvää. Itsekin vihaan sitä nimittäin :D

      Poista
  4. Tuo sun vaihtoehto Hougenin kuolemalle olisi ollut aika jänskä, ja olen samaa mieltä Smithin kuoleman kanssa. Lisäksi mun mielestä hahmon luonne oli kokenut liian dramaattisen muutoksen Hopeanuolen ajoilta.
    Itse asiassa noita Kai-poikia on enemmän jäljellä, Harutora ja Nobutora jotka juuri tuossa kuvassa ovat :3
    Kauhee kun meinasin koko ajan lukea tuon "oulaiset" "oululaisina" x3

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)