tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ajatuksia Hougen saagasta

Tässä sitä ollaan. Me fanit olemme saaneet lukea Ginga Densetsu Weedin 30 ensimmäistä osaa ja näin ollen olemme päässeet ensimmäisen merkittävän saagan loppuun. Niinpä ajattelin koota omia mietteitäni tästä saagasta sekä tietystikin muistakin saagoista tulevaisuudessa. Mitä pidin Hougen saagan mangaversiosta? Mitä hyvää, mitä huonoa? 


Vaikka Hougen olikin suurimmaksi osaksi yksi inhokkihahmoistani, oli se silti piirretty todella pelottavan näköiseksi muutamaan otteeseen. Tässä yksi esimerkki.

Hougen saaga on olettamukseni mukaan pisin saaga Weedissä, myöskin tunnetuin. Se on GNG:n perustarinaan aika lailla erilainen, toki samankaltaisuuksiakin oli hyvin paljon. Weedissä juoni oli kuitenkin ehkä vähän monimutkaisempi kuin GNG:ssä, sillä hahmoja oli paljon enemmän ja matkan varrella ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista - kuitenkin perus juonen kulku GNG:hen verrattuna oli hyvin samankaltainen: Päähenkilö lähtee matkalle ystäviensä kanssa kokoamaan joukkoa tulevaa suurta taistelua varten.

Aloitetaan hyvistä asioista. Hougen saagan mangaversio miellytti minua. Koko WEED- sarjan alku, osat 1-3 ovat yksiä suosikkejani, sillä pidin hirmuisesti siitä, että päähenkilö on "vaihteeksi" villikoira ja että sen emo kuolee melkeinpä heti. Pidin hirmuisesti Lennystä (Merin äiti), sillä mielestäni tarina tarvitsi juuri hänen kaltaistaan sivuhahmoa ja mielestäni oli kiva, että muidenkin hahmojen vanhempia näytettiin. Saagan alkumetreillä tapahtui muutakin merkittävää, kuten Tokimunen traaginen kuolema, P4:n tarina, Smithin kuolema ja paljon muuta. WEEDin voisi siis sanoa olevan ehkä vähän traagisempi verrattuna GNG:hen, jossa hahmoja kuolee vähemmän.

Jos anime-Weed rupesi ottamaan pannuun ja sen ylioikeudenmukaisuudellista ajatustapaa oli vaikea ymmärtää, antaa mangaversio ymmärrystä asioille ja esittää Weedin hyvyyden toisenlaisella tavalla. Weed tekee virheitä, se toimii muutaman kerran vasten moraaliaan, se epäilee omia kykyjään, jopa sen omat alaiset epäilevät sitä.. Weedin voisi sanoa olevan koira siinä missä muutkin. Vaikka se onkin ihanteellinen hyvyyden puolesta puhuja, sekään ei aivan täydellinen ole. Weedin persoona ja ajatusmaailmasta sai paljon paremman ja järkevämmän kuvan mangassa, kun animessa sitä taas vedettiin ihan yli. Weed joutui mangassa kokemaan paljon vastoinkäymisiä. Se ei aina saanut käännytettyä vihollisia puolelleen, kuten Sniperiä, joka halusi pahaa hamaan loppuunsa saakka. Vielä tässä saagassa ei kuitenkaan selvinnyt, ymmärsikö Weed, että kaikille ei sitä sadannetta mahdollisuutta voi antaa.

Mangassa esiintyi paljon animesta pois jätettyjä hahmoja, kuten Sniper, Lenny, Mole, Mukku ja moni muu hahmo. Vaikka olen aina kironnut sitä, että Weedissä (ja Orionissa) on liikaa hahmoja, oli mielestäni kiva törmätä sellaisiin hahmoihin, jotka eivät olleet tulleet tutuiksi, esimerkkinä Mole. Mielestäni Hougen saaga sai paljon enemmän elävyyttä, kun törmäsi GNG ajoilta tuttuihin hahmoihin ja niiden jälkeläisiin. Mole oli suuressa roolissa viedessään viestiä Weedille, Sniper puolestaan oli sitäkin suuremmassa roolissa ja sen päämäärä oli kostaa Hopeanuolelle. Jokaisella animesta pois jätetyllä hahmolla oli oma tarinansa ja oma tehtävänsä ja mielestäni ne toimi mainiosti.

Osa mangaversion kohtauksista oli mielestäni toteutettu paremmin kuin animessa. Animessa moni asia oli hyvin yksinkertaistettu tai muutettu, kun taas manga perehtyi enemmän asioihin ja hahmoihin. Toisaalta taas osassa kohtauksista anime onnistui mielestäni paremmin, esimerkkinä Jeromen laumasta erottaminen. Mielestäni kuitenkin mangan alkukohtaukset olivat toteutettu paremmin ja vaikken mangan hitaasta temmosta niin ole pitänytkään, oli pitkä alku tässä kohtaa parempi, sillä siinä tapahtui asioita, jotka tuntuivat minusta merkittäviltä ja mielenkiintoisilta, esimerkiksi tuo mainitsemani Lenny stoori ja muut pienet kivat jutut.

Ihmisten mukaan ottaminen WEED:iin oli mielestäni kiva, sillä olisin kyllä kironnut Daisuken pois jättämistä. Vaikkakin ihmisten olemassa olo tarinassa oli melko turhaa ja he eivät parissa kohtaa olleet kuin tiellä, oli kivaa nähdä vanhoja tuttuja kasvoja ja etenkin nähdä, miten Daisuke on kasvanut. Pidin myös hirveästi kohtauksesta, jossa Hidetoshi päättää tappaa Johnin väärinkäsityksen vuoksi. Päätös tappaa oma entinen lemmikkinsä on varmasti kauheaa.


Sitten niitä asioita, joista en pitänyt. Kuten olen jo aiemmin toitottanut, Hougen on mielestäni naurettava ja hyvin kliseinen pahis. Vihaan sen alaisia, koska ne ovat yksinkertaisesti luusereita, jotka juoksevat karkuun heti kuin vain voi. Olisin toivonut enemmän ns. Taru Sormusten Herrasta meininkiä eli pahiksia, jotka seisovat johtajansa takana, kunnioittavat tätä ja taistelevat viimeiseen saakka. Mielestäni koko saagan pilasi juurikin pahisten typeryys ja se, että niiden uskottavuus puuttui oikeastaan kokonaan. Hahmoja oli mielestäni myöskin ihan liikaa, vaikka toisaalta oli ihan hyvä, että sivuhahmoillakin oli nimet ja niilläkin oli omat tehtävänsä, GNG:ssähän näin ei ollut, sivuhahmot olivat vain "randomeja" vieressä taistelijoita ja juoksijoita.

Vaikka Hougen saagassa oli paljon kohtauksia, jotka oli suoraan sanoen möhlitty animeen, oli mangassakin muutama kohtaus, jotka puolestaan anime oli toteuttanut paremmin. Näistä yksi oli Jeromen erottaminen laumasta, joka on varmasti yksi kohutuimpia WEED-sarjan kohtauksia. Mangassa ollut kohtaus jäi jotenkin vajaaksi, eikä Jeromen teko ollut mistään kotoisin, kun hän tappoi koirat, joita ei entuudestaan tunnettu. Sen sijaan animessa viholliset Thunder ja Lecter tunnettiin ja niiden tappaminen oli jollain tapaa ymmärrettävämpää, oliha ne sentään jo ehtineet sössiä monen monta asiaa. Mielipidettäni tuosta Jeromen erottamiskohtauksesta en ala tässä nyt sen enempää puimaan. Blogiani lukeneet tietävät varmasti mielipiteeni asiasta, joten ei aleta tämän tekstin kommentti osiossa pähkäillä sitä. Mangassa oli toki muitakin kohtauksia, joista en pitänyt, mutta ne ovat mielestäni hyvin pieniä verrattuna tähän Jeromen juttuun.

Mielestäni myös piirtotyylin muuttuminen yksinkertaisemmaksi on vähän ikävä juttu. Pidän toki Takahashin piirtotavasta edelleen, mutta pidin huomattavasti enemmän saagan ensimmäisten osien tyylistä kuin nykyisestä. Tämä tietenkin on mielipide kysymys, joitakin yksinkertaisempi tyyli miellyttää ja toisia ei. Tässä tapauksessa minua ei miellytä. Piirtotyyli on kuitenkin "esteettinen" asia, joten sen muuttuminen on mielestäni aika pieni juttu. Positiivista on se, että piirtotyyli muuttuu pikku hiljaa, ei yhtäkkiä kerta heitolla, kuten GNG:n puolella kävi.

Hougen saagassa nähtiin pitkiä taisteluita ja niitä oli paljon. Monenkohan osan arvostelussa totesin, etten meinannut jaksaa lukea, kun aina vain taistellaan? Taistelut olivat tosi puuduttavaa luettavaa, erityisesti, jos niissä oli hahmoja, jotka eivät omaan suosikkikaartiin kuulu. Pitkäveteisimpiä taisteluita oli varmasti kaikoirien taistelut ynnä muut "pikku taistelut", jotka eivät johtaneet mihinkään. Toki, Weed ja koko ginga sarja perustuu taistelemiseen vihollista vastaan, mutta rajansa kaikella. Osa taistelukohtauksista oli tosi pitkiä, mikä niistä tekikin tosi pitkäveteisiä. Sen sijaan Johnin kuolemaa edeltänyt taistelu, lopputaistelu Weedin ja Hougenin välillä sekä pari muutakin taistelua oli tosi mielenkiintoisia, koska ne olivat dramaattisia ja niissä yleensä tapahtui jotain merkittävää merkittävien hahmojen välillä.

Kokonaisuudessaan mangaversio Hougen saagasta oli onnistunut. Se antoi paljon eri näkökulmia erityisesti Weedin suhteen tyyppinä ja johtajana. Se tarjosi myös uusia hahmoja, joita animessa ei nähty ja niihin tutustuminen oli mahtavaa. Odotan innolla seuraavan saagan virallista alkamista ja pääsemistä sen kimppuun. 60 osan jälkeen voikin sitten pohtia, mikä saagoista oli paras ja mikä huonoin. Tällä hetkellä minua kiinnostaa eniten Venäjän Sotakoirat -saaga, jota ikävä kyllä joudumme vielä hetken odottamaan. Toivotaan, ettei se petä.

11 kommenttia:

  1. "30 osan jälkeen voikin sitten pohtia, mikä saagoista oli paras ja mikä huonoin."

    Tarkoitatko 60 osan jälkeen?

    VastaaPoista
  2. "Hidetoshi päättää tappaa Johnin väärinkäsityksen vuoksi." Kertoisitko tietämättömälle mitä tämä tarkoittaa? ; w ;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset luulivat, että Oun koirat olivat nousseet ns. "kapinaan" ihmisiä vastaan P4:n takia (tai siihen liittyen). Senpä takia Hidetoshi päätti etsiä Johnin käsiinsä ja tappaa sen. Totuushan oli se, että oulaiset eivät olleet nousseet mihinkään "kapinaan" ja näin ollen kyseessä oli niin sanotusti väärinkäsitys.

      Poista
    2. Eikö Hidetoshi ampunut Johnin kaksoisolennon?

      Poista
    3. Kyllä ja samalla ginin kaksoisolennon. Hän luuli niitä johniksi ja giniksi.

      Poista
    4. Niin eli eihän Hidetoshi silloin tappanut Johnia, vaan yritti, vaikka itse luulikin tehneen niin.

      Poista
    5. Ei niin. Hän oli vain päättänyt tappaa johnin, mutta tappoikin vahingossa tämän kaksousolennon

      Poista
  3. Blargh, tämä oli todella puuduttava saaga. Hougen on mielestäni loistava hahmo, hän on pelottava ja vastenmielinen ja olemukseltaan kunnioitusta herättävä. Mutta se ei riitä pelastamaan saagaa sen puuduttavalta pituudelta ja turhilta tappeluilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hougen saaga olisi varmasti ollut kiintoisampi, jos ei olisi etukäteen nähnyt animea, joka pilasi koko saagan kuvan. Onneksi mangaversio oli kuitenkin parempi kuin anime.

      Tappeluita oli tässä saagassa ihan liikaa ja ne olivat tosi pitkiä.

      Poista
  4. "Vielä tässä saagassa ei kuitenkaan selvinnyt, ymmärsikö Weed, että kaikille ei sitä sadannetta mahdollisuutta voi antaa".

    Minusta Weed ei ole missään vaiheessa antamassa lukemattomia tai edes useampia mahdollisuuksia (tai no ehkä animeversiossa, mutta siinä hahmo nyt on muutenkin pilattu).
    Hän haluaa antaa TOISEN mahdollisuuden, jos vaikka pahantekijällä olisi kyky katua ja parantaa tapansa (kuten Gingassa on useaan kertaan käynyt). "Jos kuulen toiste pahoista teoistasi, se on loppusi", Weed sanoi päästettyään Hougenin menemään.

    VastaaPoista

Ginga oheistuotteeni ostan Urumista, Futago Shopista, Ginga.fi:n nettikaupasta ja Huuto.netistä :)